Laadukkaat perinteiset riippumatot Riippumattoshop.fi kaupasta. Asiakkaamme arvostavat alkuperäisiä Amazonas ja LA SIESTA-riippumattoja sekä niiden iloisten värien vuoksi, että niiden korkeatasoisen valmistuksen, ainutkertaisen mukavuuden ja kestävyyden ansiosta. Latinalaisamerikkalaisten riippumattoklassikkojen (hammock) ohella työskentelemme myös sekä retkiriippumattojen että lasten- ja vauvojen riippumattojen kehityksen, markkinoinnin ja myynnin parissa. Valikoimaa täydentävät fiksut ja käytännölliset kiinnikkeet sekä ripustamistarvikkeet ja riippumattotelineet. Riippumattojen ja riipputuolien asiantuntijana olemme panostaneet laatuun, mukavuuteen ja pitkäikäisyyteen jo 20 vuoden ajan. Meillä on visio täydellisestä riippumatosta ja me muunnamme trendit viehättäviksi tuotteiksi: riippumatto telineella ja riipputuoli telineellä. Modernina riipumatto kauppana panostamme kestävyyteen. Pidämme itseämme edelläkävijänä riippumattojen maailman muuttuvassa markkinaympäristössä, jossa etualalla on ihmisen vastuu luonnosta. Puita suojeleva kiinnitys Tree Hugger on jo kaikkiin mahollista. Reiluus, avoimuus ja kunnioitus kuuluvat itsestäänselvyyksiimme ja ovat kaikissa päätöksissämme ja toiminnassamme ensimmäisellä sijalla. Riippumatto Hammock on mukava, eikun riippumaan. Tervetuloa riippumattojen maailmaan!
Caribena riippumattomallisto raikkailla sinertävillä raidoilla. Raikas kuin merituuli sinisen eri sävyissä tai kuin kevään tuulahdus syreeninvärisissä raidoissa. Caribeña-mallisto on yksi asiakkaidemme suosituimpia ensihankintoja, luotettava Kolumbialainen riipumatto.
Puhdas puuvilla on ihoystävällinen. Puuvilla on mukava iholle, paremmin viileenä ja hengittävä helteellä.
Caribena riippumatto Purple raikkailla raidoilla. Raikas kuin merituuli purplen eri sävyissä tai kuin kevään tuulahdus vaaleissa ja maanläheisissä, lila värisissä raidoissa. Caribeña-mallisto on yksi asiakkaidemme suosituimpia ensihankintoja, luotettava Kolumbialainen riipumatto.
Puhdas puuvilla on ihoystävällinen, mukava ja kestävä.
Laadukas riippumatto hyttysverkolla ja integroidulla lämpösuojalla (underquilt)Amazon Moskito-Traveller Quilted-riippumatto on täydellinen retkiriippumatto, jos haluat kokeilla, millaista on nukkua ulkopuolella riippumatossa ja nukkua ilman palelua. Mukava ja monipuolinen hyttysverkko suojaa kaikenlaisilta hyönteisiltä ja lämpösuoja suojaa kylmältä alhaalta päin.Riippumatossa on erittäin kätevä hyttysverkko, joten sinua ei häiritä yöllä. Koe erämaa aivan uudella tavalla, kun Quilted riippumatto auttaa sinut nukkumaan!
Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kaikki riippumaton ulkopuolella tietysti!
Riippupussi 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille leikkeihin ja peleihin, lukemiseen ja unelmoimiseen. Max koko, kattoon, palkkeihin tai oksiin ripustettaessa suositeltu minimikorkeus on 300 cm.
Myös ulkokäyttöön, säänkestävä materiaaliHamacTex® on polypropeenista tehty materiaali, joka on kehitetty varta vasten riippumatoille ja niiden erityisille vaatimuksille.Liikunnan puolesta; Riippumaton tarkastuslaitos Institut für Bewegungsbildung und Bewegungsforschung (InBuB) on myöntänyt tälle tuotteelle liikunnanedistämistunnustuksen BEWEGTE INNOVATION.ILMAINEN TOIMITUS!
Kaunis klassinen Brasilialainen Keragan marine riippumatto ja puinen laadukas teline. Riippumatto on kudottu jacquard-tekniikalla, joka antaa sille ainutlaatuisen rakenteen ja tekee siitä paitsi uskomattoman pehmeän, myös erittäin kestävän. Molemmin puolin sijaitseva koriste, brasilialainen ommel ja makramé, kangas ja koristeet ovat neulatyötä ja täydellinen esimerkki Brasilian käsityötaidosta. Puinen Teline kestää maksimikuormituksella 160 kg, riippumattoteline on tehty kuusipuusta ja kestävä.
Kuusipuinen teline sopii hyvin tälle kauniille sinisen vaalealle riippumatolle, jonka kokonaispituus on 320 cm, teline valmistetaan Eurooopassa FSC puusta ja on kestävyyden lisäksi kestävän kehityksen tuote..
Keragan: Täydellinen paikka nauttia ja unelmoida! Loppuerä.
Ihanteellinen riippumatto yhdelle hengelle. Kiinnittämiseen tarvitaan 300 cm tilaa. Jos tilaa on enemmän, voi riippumattoa halutessaan pidentää köyden avulla. Riittävä pituus tuo oikean toimivuuden riippumatolle.Fruta malleissa on Säänkestävä materiaali:HamacTex® on polypropeenista tehty materiaali, joka on kehitetty varta vasten riippumatoille ja niiden erityisille vaatimuksille.
Erittäin kevyt ja aikuiselle sopiva Thermo XXL riippumatto hyttysverkolla, mallissa on tila, eli lokero makuualustallesi. Lokerossa makuualusta pitää ryhdin paikallaan, myöskään selkäpuolelta ei tule kylmää. Lisäksi XXL kokoinen tarp - reilun kokoinen suoja ja Adventure kiinnitystarpeet. Kookkalle ihmiselle sopiva Amazon Moskito Traveler Thermo XXL riippumatto on täydellinen, jos haluat kokeilla, millaista on nukkua ulkopuolella riippumatossa sijoittamatta suuria rahoja. Riippumatossa on erittäin kätevä hyttysverkko, joten sinua ei häiritä yöllä. Koe erämaa aivan uudella tavalla, kun riippumatto tuudittaa sinut nukkumaan!Patentoitujen levityspalkkien avulla hyttysverkko voidaan venyttää suureksi sisätilaan. Tämä luo miellyttävän suojatun tilan tunteen. Verkko kiristetään rungosta mukana olevalla köydellä.
Kaunis klassinen Kolibri Tahiti riippumatto ja puinen laadukas teline. Säätäkestävä paketti Laadukas kangas, joka neulottu yhteen pehmeällä langalla, joka on paksuudensa vuoksi edelleen tukeva!Valmistettu säänkestävästä EllTexistäLaadukas kuusipuinen teline kestää maksimikuormituksella 160 kg, Tahiti riippumatolle sopiva.Kuusipuinen teline sopii hyvin tälle kauniille vaalealle riippumatolle, jonka kokonaispituus on 320 cm, laadukas teline valmistetaan Eurooopassa FSC puusta.
Täydellinen paikka nauttia ja unelmoida!
Riippupussi 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille leikkeihin ja peleihin, lukemiseen ja unelmoimiseen. Kattoon, palkkeihin tai oksiin ripustettaessa suositeltu minimikorkeus on 200 cm.
Puhdas puuvilla: Puhdas puuvilla on erittäin ihoystävällinen, mukava, kestävä ja pitkäikäinen. Värit loistavat kauniisti puuvillan pitkillä säikeillä.Liikunnan puolesta; Riippumaton tarkastuslaitos Institut für Bewegungsbildung und Bewegungsforschung (InBuB) on myöntänyt tälle tuotteelle liikunnanedistämistunnustuksen BEWEGTE INNOVATION
ILMAINEN TOIMITUS!
LA SIESTA retkiriippumatto jopa kahdelle hengelle tai reilusti yhdelle, pakkaus on kevyt ja tilaa säästävä. Sisältää ripustussysteemin EasyAdjustin, sen ansoista retkiriippumaton kokoaminen ja purkaminen käy nopeasti. HELPPO , KESTÄVÄ, PIENI PAKKAUS JA ERITTÄIN MUKAVA. - Hieno merihenkinen lehti-maastokuvio.
Uusi matkaseuralaisesi: Ultrakevyt, mutta silti täydellisesti varustettu – rennosti kaikissa maailmankolkissa.
Ihanteellinen riippumatto kahdelle hengelle tai tilavammin yksin. Kiinnittämiseen tarvitaan 400 cm tilaa. Jos tilaa on enemmän, voi riippumattoa halutessaan pidentää köyden avulla. Kaksipuoleinen, käännät kuivan puolen helposti esiin! Alabama malleissa on Säänkestävä materiaali:HamacTex® on polypropeenista tehty materiaali, joka on kehitetty varta vasten riippumatoille ja vaatimuksille.
Yhden hengen klassinen Tonga Candy riippumatto päätypuilla ja puinen laadukas Kronos teline. Säänkestävä paketti!Laadukas kangas, joka neulottu yhteen pehmeällä langalla, joka on paksuudensa vuoksi edelleen tukeva!
Kuusipuinen teline sopii hyvin tälle kauniille pirteälle riippumatolle, jonka kokonaispituus on 310 cm, teline valmistetaan Eurooopassa FSC puusta ja se on kestävä sekä kestävän kehityksen tuote.
Riippumattosetti - Täydellinen paikka nauttia ja unelmoida!
Riippupussi 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille leikkeihin ja peleihin, lukemiseen ja unelmoimiseen. Kattoon, palkkeihin tai oksiin ripustettaessa suositeltu minimikorkeus on 200 cm.
Puhdas puuvilla: Puhdas puuvilla on erittäin ihoystävällinen, mukava, kestävä ja pitkäikäinen. Värit loistavat kauniisti puuvillan pitkillä säikeillä.Liikunnan puolesta; Riippumaton tarkastuslaitos Institut für Bewegungsbildung und Bewegungsforschung (InBuB) on myöntänyt tälle tuotteelle liikunnanedistämistunnustuksen BEWEGTE INNOVATION.ILMAINEN TOIMTIUS!
Klassinen yhden hengen riippumatto luomupuuvillaaTee olosi mukavaksi Modesta-riippumatolla missä vain haluat: sisällä, pihalla tai parvekkeella. Luomupuuvillakangas tuntuu iholla hellän pehmeältä. Sen lempeässä syleilyssä ajan kulku unohtuu.
Pehmeää, erityisen pitkäkuituista puuvillaa. Korkealaatuinen materiaali kestää pitkäaikaista käyttöä, toistaa värit hehkuvina eikä repeä helposti.Sopii myös erinomaisesti kotiin sisälle.
LA SIESTA retkiriippumatto reilusti kookkaalle retkeilijälle tai jopa kahdelle hengelle, kevyt ja tilaa säästävä. Sisältää ripustussysteemin EasyAdjustin, sen ansoista retkiriippumaton kokoaminen ja purkaminen käy nopeasti. HELPPO , KESTÄVÄ, PIENI PAKKAUS JA ERITTÄIN MUKAVA. - Hieno vaalea sahara lehti-maastokuvio.
Uusi matkaseuralaisesi: Ultrakevyt, mutta silti täydellisesti varustettu – rennosti kaikissa maailmankolkissa.
Rajoitettu erä!
Ihanteellinen riippumatto kahdelle hengelle tai tilavammin yksin. Kiinnittämiseen tarvitaan 400 cm tilaa. Jos tilaa on enemmän, voi riippumattoa halutessaan pidentää köyden avulla. Kaksipuoleinen, käännät kuivan puolen helposti esiin. Alabama malleissa on Säänkestävä materiaali:HamacTex® on polypropeenista tehty materiaali, joka on kehitetty varta vasten riippumatoille ja vaatimuksille.
Yhden hengen klassinen Tahiti Candy riippumatto ja puinen laadukas Kronos teline. Säänkestävä paketti!Laadukas säätäkin kestävä kangas, joka neulottu yhteen pehmeällä langalla, joka on paksuudensa vuoksi edelleen tukeva!
Kuusipuinen teline sopii hyvin tälle kauniille vaalealle riippumatolle, jonka kokonaispituus on 310 cm, teline valmistetaan Eurooopassa FSC puusta ja se on kestävä sekä kestävän kehityksen teline.
Candy riippumattosetti - Täydellinen paikka nauttia ja unelmoida!
Riippupussi Joki, Teddy on 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille leikkeihin ja peleihin, lukemiseen ja unelmoimiseen. Kattoon, palkkeihin tai oksiin ripustettaessa suositeltu minimikorkeus on 200 cm.
Puhdas puuvilla: Puhdas puuvilla on erittäin ihoystävällinen, mukava, kestävä ja pitkäikäinen. Värit loistavat kauniisti puuvillan pitkillä säikeillä.
Liikunnan puolesta; Riippumaton tarkastuslaitos Institut für Bewegungsbildung und Bewegungsforschung (InBuB) on myöntänyt tälle tuotteelle liikunnanedistämistunnustuksen BEWEGTE INNOVATION.ILMAINEN TOIMITUS!
LA SIESTA retkiriippumatto Colibri on kevyt ja tilaa säästävä. Sisältää ripustussysteemin, sen ansoista retkiriippumaton kokoaminen ja purkaminen käy nopeasti.
Puuta säästävä kiinnitysvyö sisältyy - Luontoa kunnioittaen: erikoisleveä vyö vähentää puun kuoreen kohdistuvaa rasitusta. HELPPO , KESTÄVÄ, PIENI PAKKAUS JA ERITTÄIN MUKAVA.Uusi matkaseuralaisesi: Ultrakevyt, mutta silti täydellisesti varustettu – rennosti kaikissa maailmankolkissa.
Ihanteellinen riippumatto kahdelle hengelle tai tilavammin yksin. Kiinnittämiseen tarvitaan 400 cm tilaa. Jos tilaa on enemmän, voi riippumattoa halutessaan pidentää köyden avulla. Kaksipuoleinen, käännnät kuivan puolen helposti esiin. Alabama malleissa on Säänkestävä materiaali:HamacTex® on polypropeenista tehty materiaali, joka on kehitetty varta vasten riippumatoille ja vaatimuksille.
Riippupussi 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille leikkeihin ja peleihin, lukemiseen ja unelmoimiseen. Kattoon, palkkeihin tai oksiin ripustettaessa suositeltu minimikorkeus on 200 cm.
Puhdas puuvilla: Puhdas puuvilla on erittäin ihoystävällinen, mukava, kestävä ja pitkäikäinen. Värit loistavat kauniisti puuvillan pitkillä säikeillä.
Liikunnan puolesta; Riippumaton tarkastuslaitos Institut für Bewegungsbildung und Bewegungsforschung (InBuB) on myöntänyt tälle tuotteelle liikunnanedistämistunnustuksen BEWEGTE INNOVATION.ILMAINEN TOIMITUS!
139,00 €
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Käyttämällä tätä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.